Poistoan Niina Kesti Puhtausalan esimies -kilpailun voittoon

By tammikuu 23, 2017Ajankohtaista, Uncategorized
 Varsinais-Suomen Yrittäjä -lehti, julkaistu 20.01.2017.

Kesti on työskennellyt kiinteistöpalvelualalla yli 20 vuotta, kouluttautunut rakennusterveys-asiantuntijaksi ja perustanut oman yrityksen.

Turkulainen siivousalan yrittäjä Niina Kesti on voittanut Puhtausalan esimies 2017 -kilpailun. Voittaja julkistettiin Esimies- ja asiantuntijapäivien iltajuhlassa torstaina 19.1.2017. Kesti toimii esimiehenä lähes sadalle alan ammattilaiselle ja vakuutti kilpailun tuomariston esimerkillisellä toiminnallaan, ammattitaidollaan ja innostavuudellaan. Voittaja valittiin viiden finalistin joukosta.

Kesti on toiminut kiinteistöpalvelualan esimiestehtävissä 21 vuotta, joista viimeiset vajaa 4 vuotta omistamansa Poistoa Oy:n toimitusjohtajana. Poistoa on Suomen ensimmäinen homesiivouksiin erikoistunut siivousyritys ja Kiinteistötyönantajat ry:n jäsen.

Kesti on suorittanut kiinteistöalan esimiestutkinnon lisäksi rakennusterveysasiantuntijan koulutuksen sekä lukuisia muita pätevyyksiä, muun muassa Insta 800 -henkilösertifikaatin.

Puhtausalan esimies valittiin nyt viidennen kerran. Tunnustus on alaa esimerkillisesti eteenpäin vieville siivousalan esimiehille myönnettävä kunnianosoitus, jonka avulla halutaan korostaa laadukkaan esimiestyön merkitystä tuloksekkaan toiminnan ja henkilöstön hyvinvoinnin kannalta.

Vuoden esimieheksi valittavalta henkilöltä edellytetään myös hyviä asiakaspalvelu-, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, onnistumista hyvän työilmapiirin ja henkilöstön yksilöllisen tukemisen rakentamisessa, poikkeuksellisen innostavaa esimiestyötä sekä aktiivista panostusta alan kehittämiseen.

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat SSTL Puhtausala ry:n hallituksen jäsen Matti Ahonen, työympäristöasiantuntija Tanja Luukkanen Ammattiliitto Pro, suunnittelija Tuula Jauhiainen-Ridell Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry, elinkeinopoliittinen asiantuntija Tiia Brax Kiinteistötyönantajat ry, asiantuntija Pia-Maria Pesonen Palvelualojen työnantajat PALTA ry ja laitoshuoltopäällikkö Päivi Ryynänen Tekniikan ja Erityisalojen Ammattilaiset KTL ry.

Niina Kesti kertoi Varsinais-Suomen Yrittäjä -lehdelle vuonna 2013 vasta perustetusta Poistoa Oy:stä. Kuva: Anna-Silja Suutarinen.