Puhtausalan uusi esimies 2019-2020 on Saana Tyni!

By maaliskuu 25, 2019Ajankohtaista

Puhtausalan vuoden esimieheksi on valittu Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Saana Tyni. Puhtausalan esimies kaudelle 2019 -2020 julkistettiin puhtausalan Esimies- ja asiantuntijapäivillä Helsingissä 24.1.2019.

Tuomaristo sai haastattelun perusteella Saana Tynistä kuvan hyvänä, innostavana ja alan imagoa eteenpäin vievänä esimiehenä. Tuomaristo totesi hänellä olevan luontainen kyky esiintyä, sanavalmiutta ja hyvä ulosanti. Hän toimii aktiivisesti, innovatiivisesti ja innostaen hyvän ja työntekijöitä tukevan työilmapiirin puolesta.

Osoituksena Saana Tynin taitavasta esimiestyöstä Koti Puhtaaksi Oy sai puhtausalan ensimmäisenä yrityksenä listasijoituksen Suomen Parhaat Työpaikat -kilpailussa 2018.

Vuoden esimies -tunnustus on alaa esimerkillisesti eteenpäin vieville puhtausalan esimiehille myönnettävä kunnianosoitus, jonka avulla halutaan korostaa laadukkaan esimiestyön merkitystä tuloksekkaan toiminnan ja henkilöstön hyvinvoinnin kannalta. Valittavalta henkilöltä edellytetään paitsi tuloksekasta toimintaa myös hyviä asiakaspalvelu-, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, onnistumista hyvän työilmapiirin ja henkilöstön yksilöllisen tukemisen rakentamisessa, poikkeuksellisen innostavaa esimiestyötä sekä aktiivista panostusta alan kehittämiseen.